500 askelta kohti tulevaa

Kirjoittaja: Jesse Pellikka

Expression Helsinki päätti jättää taakse vanhan ja uskollisen Leankadun toimistonsa sokkeloisen asuinalueen keskellä ja siirtyi Radiokadulle hieman helpommin löydettävissä oleviin tiloihin. Toimiston sijainti ei kuitenkaan ollut päätekijä muutossa, vaan suuremmat tilat jotka vastaavat paremmin toimintamme kasvavia tarpeita. Leankadun sokkelionen sijaintihan oli mitä paras pääsykoe promoottoreillemme: ”Jos löydät toimistolle niin löydät mihin tahansa promokohteeseen”. Linnuntietä keväistä muuttomatkaa tuli noin 300 metriä, joten siitä olisi selvinnyt hengissä hieman laiskempikin pääskynen. Uusi osoitteemme on siis Radiokatu 10, eli sen bussipysäkin kohdalla jossa jokainen Ruskeasuon suunnalta tuleva Leankadulla vieraillut todennäköisesti hyppäsi pois bussin kyydistä.

Vaikka Leankadun toimistolla ei kovin paljoa tavaraa ollut, oli pakkaaminen silti pienoinen aikamatka pariin viimeiseen kuluneeseen vuoteen ja niihin hienoihin ja menestyksekkäisiin promootioihin mitä Leankadun aikana tuli järjestettyä. Kaapeista löytyi promovaatteita T-paidoista toppatakkeihin ja jokainen niistä kertoi omaa tarinaansa seikkailuista, kohtaamisista ja erityisesti niistä hienoista promoottoreista joiden kanssa olemme saaneet olla tekemisissä vuosien varrella. Suurinta haikeutta (mutta ironisesti samalla suurinta mielihyvää) tuotti Radio SuomiPOPin Lumikiertueilla palvelleiden Lumipesuseinien vienti kierrätykseen Kuusakosken keräyspisteelle. Olivathan nuo penteleet osasyyllisiä siihen että toimistoltamme meinasi tila loppua kesken, mutta samalla kaikista promootiokonsepteistamme ne olivat tuottaneet kenties eniten iloa ja mieleenpainuvia muistoja ständillämme vierailleille hiihtolomalaisille.

Nyt kun olemme alkaneet pikkuhiljaa tottua uusiin toimitiloihin ja saaneet aseteltua tuolit ja pöydät paikoilleen on vähintäänkin asiallista, ellei jopa suotavaa, järjestää jonkinmoiset toimiston tupaantuliaiset. Meillä onkin ilo ja kunnia kutsua kaikki kynnelle kykenevät promoottorimme ja yhteistyökumppanimme 20.5. klo 18:30 eteenpäin juhlistamaan uuden toimistomme tiloja ja vaihtamaan kuulumisia keskenään. Lisätietoa tupareista löydät FB-sivultamme www.facebook.com/expressionfinland - Teemana tietenkin Pasila.

Tykkäsitkö tästä? Jaa juttu!

Aiheet:

Ihmiset
Päivi Salminen

Päivi Salminen

Harvan raikkaan kaupallisesti ajatteleva Marketing Planner, joka on toiminut markkinointialalla yli 15 vuotta. Takana tuhansia kaupallisia promootioita sekä toteuttajana, suunnittelijana että ostajana.