Beyond the obvious - Harva Experiencen toimitusjohtaja Pasi Laineen ajatuksia Slushista

Joka alalla on yksi esikuva, jota muut seuraavat ja jolta pyritään oppimaan. Se, joka asettaa sen kuuluisan riman muille. Suomen tapahtuma-alalla ja ennen kaikkea tapahtuma-alalla se on Slush - yksi maapallon suurimmista tuotantoprojekteista. Slush on se, missä tapahtumateknologia ottaa luvallisen varaslähdön vuodelle 2019. Slush on aina ollut elämys, mutta mitä tulemme näkemään tänä vuonna? Ainakin alla olevaa viittä asiaa kannattaa seurata. Teksti on julkaistu alun perin Pasi Laineen LinkedInissä


pasi-laine-slush-vtt-harva

1. Entistäkin isommin vai jotain ihan muuta?

Avajaisseremonia on vuodesta 2014 alkaen ollut silmiä ja korvia hivelevä spektaakkeli, joka on viitoittanut tietä koko tapahtuman tunnelmalle. Teemat ovat vaihdelleet robotisaatiosta luonnonläheisempään fiilistelyyn. Valaistus on ollut avainasemassa tunnelman ja myös teeman luomisessa. Toissa vuoden sivuaskel tulen ja luonnon puolelle saattoi kuitenkin olla ennusmerkki myös tulevasta. Odotan itse mielenkiinnolla, onko Slush-organisaatio pystynyt löytämään jotain uutta, vielä aikaisempaakin korkeampaa tasoa digitaalisen tunnelman luomisessa?

Vai palataanko mahdollisesti maanläheisempiin tunnelmiin? Jo viime vuonna avajaisseremonia antoi selkeästi viitteitä siitä, että digitaalisen sisällön rooli saattaa olla pienenemässä. Tykitys vuosina 2014 ja 2015 muutti hiukan muotoaan vuodelle 2016palatakseen digitaaliseksi spektaakkeliksi 2017. Jatkuuko kehitys tänä vuonna mihin suuntaan? Onko luvassa ehkä hologrammeja tai 3D installatioita? Kohta se nähdään...

2. Arvataanko myös seuraava megatrendi?

Slush on mielestäni aina ollut muutaman vuoden globaalia keskustelua edellä. Viime vuonna Al Gore avasi Slushin kestävän kehityksen teemalla. Aiheelta ei ole viime aikoina varmasti välttynyt kukaan. Kestävä kehitys tulee takuuvarmasti olemaan myös tämän vuoden Slushissa yksi merkittävimmistä teemoista, mutta mikä on tämän vuoden tuulten esiinpuhaltama megatrendi? Viitteitä voi hakea tapahtumaohjelmasta, mutta vasta itse tapahtumassa pystyy aistimaan seuraavan aallon suunnan. Ja tuodaanko sitä aktiivisesti esiin vai annetaanko sen vain tulla? 

3. Missä on mun appi?

Yksi Slushissa selviytymisen ehdottomia edellytyksiä on ollut laadukas mobiiliappi. Nyt kun tapahtuman alkuun on alle 5 päivää aikaa, niin appia ei ole ladattavissa! Tuleeko sitä edes vai tuleeko ihan jotain muuta? Kuun alussa vierailimme Lontoon Event Tech -messuilla ja useammassakin puheenvuorossa ennustettiin chatbottien ottavan tapahtuma-applikaatioiden roolia tulevaisuudessa. Slushin kotisivujen mukaan live chat on käytettävissä käytännössä koko tapahtuman ajan, mutta voiko oikeasti olla niin, että chat ja verkkosivut on ainoat sisältökanava kävijöille?

Vai tuleeko jotain ihan muuta? Tämä selviää ihan kohta. Se on kuitenkin varmaa, että paperisia ohjelmalehtisiä tapahtumassa ei tulla jakamaan. 

4. Kuinka pitkälle kestävä kehitys voidaan tapahtumissa viedä?

Konseptoidessamme VTT:n osastoa tämän vuoden Slushiin törmäsimme eräänkin kerran ideoinnin kanssa Slushin asettamiin rajoitteisiin. Kiellettyjen asioiden lista on pitkä, mutta looginen: Ei jakokamaa, ei käyntikortteja, ei tarroja, ei pulloja, eikä ainakaan muovia. Piste. Ekologisuus ja tapahtuman uniikin tunnelman säilyttäminen menee kumppaniosastojen (turhien) toiveiden edelle. Ja erittäin hyvä niin. 

Allekirjoitan periaatteista kaikki ja rajoituksistakin (lähes) kaikki.

Lipsuminen tavoitteista ja periaatteista aiheuttaa useimmiten pahan luisun, ja siihen ei tässä mittakaa

vassa ole varaa. Ekologisuuden ja kestävän kehityksen teema tulee varmasti näkymään tänä vuonna, kuten se on näkynyt aikaisempinakin. Jo nyt ollaan kaikkia muita Maailman tapahtumia edellä, mutta ala vaatii esikuviltaan aina vaan enemmän. Mitä uutta tälle alueelle vielä pystytäänkään tuomaan? 

5. Tavataanko?

Vime vuonna koin Slushin puhtaimmassa ja alkuperäisimmässä muodossaan: Start-up yrittäjänä. Maailma valloitettavana ja ensimmäinen prototyyppi softasta taskussa. Valtava määrä sijoittajia ainoastaan yhden Matchmaking työkalun klikkauksen päässä. Nyt aihealueeseen enemmänkin tutustuneena on pakko sanoa, että työkalun toimivuus ei ollut sillä tasolla, mitä siltä uskaltaisi toivoa. Käytettävyys jätti selkeästi parantamisen varaa, mutta toisaalta niin jätti myös oma bisnespitchini. Muutama tapaaminen toki järjestyi, mutta rikastuminen jäi tuleville vuosille.

Onko kehitystä tapahtunut vuodessa vai tulisiko vuoden päästä mahdollisesti vilkaista avoimille markkinoille ja ulkoistaa yksi tapahtuman aidon onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeä osa-alue? Toivottavasti ehdin viikonloppuna tutustumaan aiheeseen. Tapaamisen sopiminen allekirjoittaneen kanssa onnistuu onneksi ihan perinteisillä viestintävälineillä. 

Slushissa kirjoitetaan tarinoita

Slushissa toteutetaan unelmia ja rakennetaan menestystarinoita. Tapahtuma, joka starttasi kymmenen vuotta sitten pienen porukan ideana ja jonka logossa oli huonosti piirretty hirvi, on jo itsessään menestystarina, joka hakee vertaistaan. On ollut mahtavaa päästä suunnittelemaan ja kirjoittamaan täksi vuodeksi erään yrityksen Slush-tarinaa. VTT:n potentiaalia startup-kulttuurin ja yritysten asioiden edistämisessä on harva vielä ymmärtänyt, mutta nyt on korkea aika:Are you the nex t one?

Nähdään Slushissa!

Pasi Laine, 
Harva Experiencen toimitusjohtaja
+358 40 5777 544
pasi.laine@harvaexperience.fi

 

 

Päivi Lehtonen

Päivi Lehtonen

Harvan kapteeni, valmentaja ja kaikkien sparrauskaveri aka Managing Director, joka vannoo vuorovaikutuksen nimeen, ajattelee asiakkaita ja löytää aina ratkaisun. Bloggaa mielellään ihmisistä, työelämästä, urasta, johtajuudesta, markkinoinnin johtamisesta sekä onnistumisista ja oppimisesta.

Osallistu keskusteluun