eMökillä paistellaan lettuja ja suunnitellaan tulevaisuutta

Expressionin toimistoväellä on tapana käydä muutaman kerran vuodessa pienimuotoisella mökkireissulla, eMökillä, jossa työstetään erinäisiä Expressionin sisäisiä asioita. Suunnittelemme tulevia promootiota, kehitämme palveluitamme ja keskitymme ajankohtaisiin asioihin. Saman suunnittelun voisimme toki tehdä toimistollakin, mutta poistuminen tutusta toimistoympäristöstä saa ajatukset juoksemaan ja harvemmin kuitenkaan olemme koko toimiston porukka samassa paikassa samaan aikaan, Teron ja PLehtosen majaillessa Tampereella. eMökit ovat siis näitä reissuja, jossa keksimme mainioita ideoita tuleviin toteutuksiin ja kehitämme toimintaamme aktiivisesti. Mutta eivät ne eMökit täysin pelkkää työntekoa ole, sillä saunomme, ulkoilemme ja tietenkin syömme hyvin, eihän tyhjällä vatsalla voi ajatella.

Kesällä 2012 mökkeilimme Lempäälän järvimaisemissa ja lokakuussa eMökki vei meidät Hauholle, jossa päädyimme kirjoittamaan toinen toisistamme esittelyjä julkaistavaksi portaaliin. Toteutimme pareittain haastattelut, jonka perusteella jokaisen täytyi kirjoittaa vastaparistaan esittely. Jatkossa julkaisemme joka keskiviikko esittelyn kustakin Expressionin työntekijästä. Antoisia lukuhetkiä!

 

Aiheet:

Ihmiset
Ilona Kymäläinen

Ilona Kymäläinen

Ilona johtaa Harvan digitaalisen markkinoinnin liiketoimintaa yhdistäen siihen saumattomasti F2F-kohtaamisbusineksestä parhaat puolet.

Osallistu keskusteluun