Exotic Snacks - Aivan pähkinöinä tuloksistamme somessa

Exotic Snacks on tunnettu brändi kotimaassaan Ruotsissa, jossa myyntikenttä on kattava ja markkinointia tehdään aktiivisesti. Brändi on valtaamassa myös Suomen markkinaa, minkä eteen myyntiorganisaatio tekee jatkuvaa työtä jakelupeiton kasvattamiseksi. Exotic Snacks haki kustannustehokasta ja toimivaa tapaa päätyä potentiaalisen asiakaskunnan tietoisuuteen ja jalkautua digimaailmaan, jossa todellinen potentiaali pääsisi valloilleen. Tunnettuuden kasvattamisen lisäksi Exotic Snacks haluaa opettaa suomalaiset kuluttamaan terveellisempiä tuotteita, ja käyttämään niitä osana jokapäiväistä ruokavaliota.

Exotic Snacks - Aivan pähkinöinä tuloksistamme somessa

Lähtökohdat

Päätimme asiakkaan kanssa, että avaamme Exotic Snacksille oman Facebook-sivun Suomeen ja kehitämme erilaisia, kepeitä konsepteja sekä laadukasta sisältöä kanavaan. Exotic Snacks -brändillä on jo jalansija myymälöissä, joten hyvä saatavuus haluttiin tuoda esiin some-kanavassa tapahtuvan brändityön rinnalla.

Saimme asiakkaalta vapaat kädet Facebook-sivun toteuttamiseksi, ja asiakas on ollut aivan pähkinöinä työmme tuloksista. Pääsääntöisesti kanava keskittyy pähkinöiden terveysvaikutusten esilletuomiseen, tuotteiden ympärille kokoontuvan reseptiikan jakamiseen sekä pieniin kilpailuihin, joista on mahdollista voittaa tuotepalkintoja. Facebook-sivu on tarkoituksella epäkaupallinen ja tuo esiin Exotic Snacksin huoletonta, herkullista ja hauskaa imagoa. Vastaanotto Exotic Snacks -kanavalle  on ollut erinomainen, mikä on näkynyt tykkääjä- ja kommentointimäärissä.

Lanseeraus

Asiakkaamme antoi somekanavan aukaisemiseksi vapaat kädet, joten aloimme kartoittaa, millaista sisältöä Exotic Snacksin asiakaskunta on kiinnostunut lukemaan ja mitä kohderyhmiä sivulla kannattaa lähteä tavoittelemaan. Sisältö suunniteltiin vastaamaan näitä tarpeita. Kaikki lähti hyvästä kohderyhmäymmärryksestä sekä ostopäätösprosessin auki pureskelusta. Somemanager vastaa asiakkaan kanavista avaimet käteen -mallilla.

Tavoitteet

Exotic Snacksin Facebook-yhteisöä on aktivoitu kilpailukonseptein, joissa osallistumiskynnys on pidetty mahdollisimman matalana. Lisäksi sivulle on tuotettu reseptejä, joita on helppo toteuttaa kotioloissa. Reseptissä Exotic Snacks -tuotteista on kerrottu hyvin erilaisia käyttötarkoituksia. Kaiken kaikkiaan kampanjoiden tavoitteena on ollut kerryttää kiinnostunutta asiakaskuntaa ja rakentaa positiivisia mielikuvia Exotic Snacksia kohtaan. Asiakkaan kuukausi-investointi asettuu 2000 - 4000 euron väliin.

Miten projekti jatkuu?

Projekti jatkuu, kuten tähänkin saakka. Palvelua tuotetaan avaimet käteen, joten asiakkaan kanssa ollaan yhteydessä vain tarpeen mukaan kuukausittaisten palavereiden lisäksi. Kuukausipalavereissa käydään läpi somemanagerin kanssa, miten kanava kehittyy ja mitä lisäarvoa sillä voitaisiin tuottaa potentiaaliselle asiakaskunnalle. Sisältöä kehitetään ja optimoidaan reaktioiden mukaan, ja sisällöntuotantoon kerätään ideoita mahdollisimman laajalti.

Varaa 30 minuutin maksuton markkinointikonsultaatio  Saat vinkkejä ja ideoita yrityksesi markkinointiin. Varaa juttutuokio