Kesäillan mietteitä ja hyvää lomaa

Ilta hämärtyy vähitellen yöksi, ja istun suuren ja mahtavan tähtitaivaan alla katsellen naapurin katon yläpuolelta oikealle loittonevia lentokoneita. Aasian lautta on jälleen lähtenyt liikenteeseen moottorinjylinästä päätellen. Satoja suomesta, suomalaisuudesta ja Suomen luonnosta häkeltyneitä ihmisiä palaa joukottain koteihinsa eri puolille Aasiaa, missä raikas ilma ja linnunlaulun kuuleminen vasten hiljaisena sykkivää metsän huminaa eivät ole itsestäänselvyyksiä. Vaahtera kahisee, kissa mouruaa kauempana, naapurin liiketunnistemella syttyvät valot ovat vaimenneet. Kädessäni höyryää kuppi kuumaa kahvia. Kuten äitini ja äitini äiti (rauha hänen sielulleen) sanoisi: rauhankahvit.

Tiedätkö mitä tarkoittaa rauhankahvit? Rauhankahvit nautitaan työteliään mutta kiitolliseksi tekevän päivän tai hetken painuessa mailleen - kaikessa hiljaisuudessa, yksin, rauhassa, ilman stressiä herätyksestä. Ennen kaikkea nautiskellen isosta kupista ja pitkän kaavan mukaan. Itselleni Rauhankahvit ovat symboli sille, että asiat hyvin juuri nyt. Eräänlainen rauhan ja levon merkki itselleni: tähän voit nyt ihminen hyvä lopettaa puhtain mielin. Se mitä tänään oli suunniteltu tehtäväksi on nyt tehty, ja usein enemmänkin, ja on aika levätä. Työt eivät tekemällä lopu kotoa eivätkä toimistolta. Rauhankahvien jälkeen rukkaset pistetään kuitenkin ansaitusti naulaan, eikä mitään jää harmittamaan. Kesken sen sijaan jää monikin asia, mutta näin se nyt vaan kuuluu olla. Mutta niin kauan, kun rukkaset eivät ole naulassa, painetaan täysillä ja aivan loppuun asti - tehokkaasti mutta hyvin. Sitä on rauhankahvi: tunne tehdystä ja ymmärrys siitä, että paljon on tekemättä ja elämättä, joten hienoa, että uusi päivä koittaa pian.

Heinäkuussa on monta muutakin hienoutta. Kun muut lomailevat, voi keskittyä luvan kanssa itseensä. Muuten johtajana pyrin keskittymään muiden työn mahdollistamiseen. Tavalla toisella pk-yrityksessä muiden töiden esteiden raivaaminen kuuluu minulle. Vaikka en tee kaikkea itse, olen vastuussa lopulta kaikesta. Toisin sanoen, niin pientä ongelmaa ei olisikaan, etteikö se kuuluisi jossain vaiheessa ja jollain tasolla minulla. Eri asia on, kantautuvatko asiat minulle asti. Yleensä eivät, koska tiimissäni on uskomattoman taitavia ja osaavia esihenkilöitä.

Kun minut nimitettiin Harva Marketingin toimitusjohtajaksi viime kesän lopussa, muistan miettineeni, että "mitähän kaikkea tähän työhön kuuluu". Olin ollut kaksi lähes kokonaista vuotta poissa yrityksestäni palkkatyössä muualla, ja jättänyt sekä johtoryhmä- että hallitushommat niille, jotka pystyivät sitoutumaan. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olin poissa riittävän kauan, sillä kaukaa katsominen antaa tervettä perspektiiviä, jotta voi nähdä taas riittävän lähelle. Kun lähdin palkkatyöroolistani takaisin Harvalle, niin entinen esimieheni kertoi omista kokemuksistaan toimitusjohtajana ja onnitteli, että pääsen rooliin, jossa kaikki kuuluu lopulta minulle ja minä pystyisin lopulta auttamaan kaikkia muita. En ihan ymmärtänyt silloin, mistä hän puhui, mutta nyt ymmärrän. Tämä on suurin motivaationi lähde, että pysty tukemaan muita. Olen aiemminkin ollut johtotehtävissä pk-yrityksessä, mutta toimitusjohtajana ja myös omistajana vastuu on uskomattoman laaja. On oltavan kaikkeen erikoistunut ja samalla ei liikaa mihinkään. Oma onnistuminen perustuu täysin tiimin onnistumiseen. Olen onnellisessa asemassa, sillä saan työskennellä lämminsydämisten ja viisaiden ihmisten kanssa yhdessä. Porukan, joka haluaa kerta toisensa jälkeen ylittää itsensä ja yllättää asiakkaamme.

Entisen esimieheni vinkki muiden työnteon esteiden poistamisesta mielessäni, olen mennyt rohkeasti tuulta päin ja pyrkinyt tunnistamaan, kirjaamaan ja ratkaisemaan jokaisen työntekoa vähintään häiritsevän tai haittaavan epäkohdan, epäselvyyden tai epävarmuuden.

Kaikkea ei ole voinut tehdä heti ja kerralla, sillä itselleenkin tilannekuva muodostuu luonnollisesti pala palalta nopean roolivaihdoksen jälkeen. Sen olen huomannut, että siinä vaiheessa, kun minä en pysty taklaamaan muiden työnteon esteitä, ollaan isompien haasteiden äärellä. Tai yhtälailla, jos minusta tulee este muiden työnteolle. Olen pyrkinyt pysymään poissa jaloista valituissa asioissa. Toivottavasti olen onnistunut. Samaa mentaliteettia noudatan tyttärieni kasvatuksessa parhaani mukaan. “Kerro jos sinua pelottaa tai hävettää, niin ratkaistaan homma yhdessä - minä tuen”.

Erityisen iloinen olin tänään, kun tyttäreni totesi tänään ystävälleen: “Äiti hoitaa sen ja jossei se osaa, niin se hoitaa jonkun hoitamaan”. Kun kaveri osoitti vielä epävarmuuttaan, hän lisäsi: “Meidän äiti etsii aina ratkaisun, mutta enhän mä niistä silti aina pidä, mutta täytyy sopeutua”. Mistä lie puhelusta napannut tuon virkkeeni, mutta näinhän se on. Olen tottunut etsimään ja löytämään ratkaisuja. Joskus ratkaisu on se, ettei ole järkevää tai tyydyttävää ratkaisua, ja sen kanssa pitää elää.

Vielä rauhankahvista! Valmistin kahvin kaveriksi kreikkalaisen salaatin, aidon fetasalaatin. Vanhempani ovat suuria Kreikka-faneja, joten meillä on syöty paljon kreikkalaisia ruokia lapsuudessani, ainakin mushakaa ja feta-salaattia. Kohta 65-vuotias isäni opiskelee edelleen aktiivisesti kreikkaa ja treenaa sen lisäksi ikämiesten sarjassa yleisurheilua. Vaikka minäkin yleisurheilin SM-tasolla monta vuotta, niin minun mitalien ja pokaalien määrää ei voi verrata isääni. Isäni aloitti uudestaan yleisurheilun 53-vuotiaana, kun moni lopettaa siinä iässä liikkumisen pikkuhiljaa.

Juuri isältäni olen oppinut tämän “homma hoituu” -asennoitumisen. Isä on aina ollut kätevä käsistään ja toisinaan keittiön pöydällä odotti vuoroaan pienoismallilentokone, mökkiauton moottori ja pesukoneemme osia. Viesti oli selkeä:

“Korjataan pois” tai “Tehdään valmiiksi” tai ”Tule auttamaan, niin homma hoituu nopeammin”.

Näin isä sanoi aina yhtä vakavalla naamalla, varmaan siksi, että jotain oli ylipäänsä mennyt rikki, mutta samalla hän osoitti jo minulle valmiiksi oikeanlaista ruuvimeisseliä tai hilavitkutinta, jota en tunnistanut. "Tule avuksi ja koita oppia tästä, niin ensi kerralla osaat itse!" Jokaikinen kerta hän jaksoi selostaa, mitä olimme tekemässä, miksi ja miksi juuri kyseinen työkalu. Hän myös kyseli työkalujen nimiä ja arvuutteli, mihin käyttötarkoitukseen niitä voisi käyttää sen perinteisimmän lisäksi. Hän piti myös työkalut järjestyksessä ja piti niiden puhtaudesta ja kunnosta hyvää huolta - tätä en selkeästi omaksunut isältäni.

Samaa ymmärrä itse -metodia isä noudatti valmentaessaan minua yleisurheilussa. Kun hyppy omasta ennatyskorkeudesta SM-skabassa lähti kaatumaan ensimmäisellä yrityksellä suoraan patjalle, isä näytti katsomosta elekielellä “ota 10 cm taaksepäin, pidä sama vauhti rimalle tullessa, reilusti paino koko jalalle, kierto ajoissa koko vartaloon ja varmista, että ponnistus lähtee ylöspäin”. Sanoja ei tarvittu, vain pari sekuntia katsomosta riitti jälleen kerran kertomaan: miksi, mitä ja miten. Ja tein kuten neuvottiin ja onnistuin. Monesti ulkopuolinen, tässä tapauksessa isäni valmentajana, näki niin paljon selkeämmin mitä piti korjata, kuin mitä itse pystyin näkemään keskellä suoritusmyrskyä ja adrenaliinit tapissa. Kiitos isä, että annoit aina perusteltua palautetta - myös silloin, kun heitin sinua piikkaripussilla suutupäissäni.

Kello on kohta puolen yön. Airbus naapurin terassin yläpuolella kaartaa taas oikealle, ja lähtee kohti Venäjää ja sieltä Aasiaan. Vilkutan miehelleni ja totean hiljaa itsekseni, että lennä turvallisesti, lapsilla on kaikki täällä hyvin. Yksi oma ja kaksi vierasta tuhisevat lastenhuoneessa. Toinen oma on naapurissa toisaalla. Onnea on naapuriyhteisö! Taidan käydä täydentämässä kahvikuppini ja nauttia vielä hetken täydellisestä mielenrauhasta. Tervetuloa huominen päivä ja sen jälkeen muutaman viikon kesäloma.

Kiitos siitä, että olen saanut tehdä mielekkäitä asioita viimeisen vuoden, pysynyt terveenä ja melko hyvinvoivana muutosrikkaasta ja tekemisrikkaasta vuodesta huolimatta. Terveenä pysyminen ei ole itsestäänselvyys minun terveyshistorioilla. Kiitos että olen saanut aikoinani toisen mahdollisuuden. Käytän sen viisaasti ja muistan sen kyllä - jokaikinen päivä.

Hyvää kesää!

Päivi, kapu

Tykkäsitkö tästä? Jaa juttu!

Päivi Lehtonen

Päivi Lehtonen

Harvan kapteeni, valmentaja ja kaikkien sparrauskaveri aka Managing Director, joka vannoo vuorovaikutuksen nimeen, ajattelee asiakkaita ja löytää aina ratkaisun. Bloggaa mielellään ihmisistä, työelämästä, urasta, johtajuudesta, markkinoinnin johtamisesta sekä onnistumisista ja oppimisesta.