Opintomatkalla Berliinissä: Liquidrom

Johonkin nämäkin elämykset on saatava purkaa. Blogi on aina hyvä paikkaa. Tultiin juuri Liquidromista, joka on Berliinin ytimessä sijaitseva urbaanin sauna- ja kylpyläkulttuurin ilmentymä. Tavallaan olo oli kuin jossain kylpylähotellissa muttei silti kuitenkaan. Paikassa oli jotain todella maagista ja rauhoittavaa. Myös sijainti aivan Potsdamer Platzin kyljessä Möckernstraßella oli loistava. Weddingistä hurautti kylpylään noin 15 minuutissa ja 15 eurolla.

Opintomatkalla Berliinissä: Liquidrom


Suurin ero suomalaisiin mestoihin oli ihmisten käyttäytyminen. Puolet populasta paineli menemään ilkosillaan pitkin käytäviä, saunoja ja loungea. Ei tulisi kuuloonkaan Suomessa tuossa mittakaavassa.Myöskään romanttisia kohtaamisia tai hetkosia ei peitelty. Paikka oli todella jännä. Tarjolla oli modernia valoshowta ja jazzia. Lisäksi kelo-, Himalaya-, Suomi- ja höyrysaunassa oli tarjolla äksöniä.

Tasaisin väliajoin löylyhuoneeseen ahtautui kymmeniä ihmisiä. me kainoimmat suomalaiset pyyhkeissämme. Sisään astui löyhyttelijä, joka heitti ensin aromivettä kiukaalle ja alkoi sitten tuuletella isolla froteepyyhkeellä. Saunojat huokailivat ja hengittelivät syvään ja osa näytti vaipuvan transsin kaltaiseen olotilaan. Show oli ohi noin 10 minuutissa.

Aika metka mesta oli myös rentoutusallas. Tarjolla oli kelluntavälineitä, vedenalaista valaan kiljuntaa muistuttavaa rentouttavaa musiikkia sekä rauhoittavia valoja. Tuli jollain kierolla tavalla mieleen teini-iässä suositut rave -biletapahtumat.Homman kruunasi alkoholittomat drinkit. Hauska kokemus. Kahden tunnin oleskelu maksoi 17 euroa ja pyyhevuokra 3,5.