Lumikiertue Day 3: Vuokatti

Kirjoittajana Annariina Tolvanen
Nyt on viime viikkoiset unevilat nukuttu takaisin korkojen kera, joten pieni kertaus perjantain tapahtumista lienee paikallaan.
Vuokatti tarjosi juuri sen, mitä mainiolta Lumikiertuepäivältä voi toivoa: iloisia lomalaisia, aurinkoa, lievästi loiventunutta pakkasta sekä herkullista Tazza- kaakaota. ”Hiihtopummit” Päivi ja Annariina esiintyivät jälleen SuomiPopin taajuuksilla ja kyllä vähän hävetti, kun ei meiltä kaupunkilaisilta irronnut edes murtsikkasuksien huoltovinkkejä jaettavaksi. Kotiin selviydyimme noin kolmen aikaan aamuyöstä, joten aika tiukasti pysyivät silmät kiinni pitkälle lauantain puolelle.
Ensimmäinen viikko nippusiteitä, suomipoppia ja keikkaelämää olisi sitten pulkassa ja huomenna startataan kiertueen toiselle viikolle. Tiedossa tälle päivälle on vielä hurjaa pyykkäystä, duunimeileihin syventymistä, säännöllisiä ruoka-aikoja ja runsaasti liikuntaa ennen huomista rupeamaa Ylläkselle. Kiertuebussiin pakkautuu viisihenkisen ryhmä rämän lisäksi reippaasti laajempi soittolista, hitosti enemmän eväitä ja ainakin yhdet villahousut lisää. Palataan asiaan Ylläkseltä!
P.S. Kuten ahkerimmin blogiamme seuraavat huomasivat, on nyt oikeasti menossa jo kiertueen toinen viikko. Palaamme pian toisen viikon tunnelmiin!

Tykkäsitkö tästä? Jaa juttu!