Yhdessä eteenpäin - Mitä tapahtui alkushokin jälkeen?

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet Harva Marketingin historian ehdottomasti mielenkiintoisimmasta päästä. Ei käy kieltäminen, etteikö kevään tapahtumien peruuttaminen olisi kova isku tapahtumamarkkinointia tekevälle toimistolle. Tämän vuoden kasvutavoitteet on voinut sellaisenaan unohtaa ja YT-ilmoitus on annettu Harvallakin. Kriisin keskellä on kuitenkin näkynyt myös valonpilkahduksia, jotka ovat voimistuneet päivä päivältä viime viikon alkushokin jälkeen. 

Tässä niistä kirkkaimpia:

Siirtyminen on parempi kuin peruutus

Tänä keväänä ei tapahtumia tai promootioita järjestetä, mutta kesästä ja etenkin syksystä näyttää tulevan sitäkin kiireisempi. Normaalistikin kiireiseen back-to-school -aikaan tehdään nähtävästi tänä vuonna sekä kevään että syksyn tapahtumamarkkinointitoimenpiteet. Harva katsoo eteenpäin! Olemme valmiina. 

Harvan digitaalinen osaaminen pääsee esille mm. tapahtumia virtualisoimalla

Siirtymistä on tapahtunut myös fyysisestä digitaaliseen ympäristöön. Me Harvalla olemme jo pitkään markkinoineet asiakkaillemme tapahtumien digitaaliseen ympäristöön siirtämistä, edes osittain, mutta nyt virtuaalitapahtumien kysyntä suorastaan räjähti käytännössä yhdessä yössä. Tämä on terveullut muutos. Asiakkuustiimimme kirjoitti aiheesta blogiimme ja ensimmäiset tarjoukset korona-aikakauden virtuaalitapahtumista on jo neuvottelussa. 

Digitaaliset tapahtumat ovat Harvalle erittäin tervetulleita myös toisessa mielessä: osallistuisimme mielellämme enemmänkin alan seminaareihin ja muihin kokoontumisiin, mutta koko työpäivän (tai useamman!) vievät tapahtumat ovat kiireisten ammattilaisten kalentereille usein sula mahdottomuus. Eläköön muutaman tunnin virtuaalitapahtuma, jota varten ei tarvitse matkustaa!

Olen viime päivinä saanut todistaa digitaalisen markkinoinnin osaajiemme huikeaa intoa ja luovuutta, jonka ansiosta olemme onnistuneet tekemään myös erittäin haasteellisessa ympäristössä uusia asiakasavauksia sekä pystyneet tarjoamaan apuamme tapahtuma- ja promootiopuolen asiakkaillemme, jotka olivat suunnitelleet kevääksi kasvokkain kohtaamisia. Kun vuonna 2009 päätimme, että lähdemme kehittämään digitaalisen liiketoiminnan osa-aluetta, emme olleet varmoja, mihin se tulisi pitkässä juoksussa johtamaan.

Samanaikaisesti ajattelimme, että teimme oikean päätöksen laajentaa liiketoiminnan fokusta kasvokkain kohtaamisesta digitaalisiin kohtaamisiin mutta kuitenkin huolehdimme, miten asiakkaamme pystyivät sisäistämään ajatuksen, että "entinen kohtaamistoimisto" ymmärtää syvällisesti digi- ja someympäristöä. Rekrytointistrategiamme on nojannut vahvasti digitaalisen ja teknologisen ymmärryksen sitouttamiseen, ja minusta tuntuu meidän tehneen aikoinaan järkevän päätöksen laajentumisen kanssa. Niin kauhea asia kuin koronaepidemia onkin, niin se on pakottanut meidät nopeuttamaan digitaalisen tarjoomamme uudelleen muotoilua ja sen tuomista entistä vahvemmin myös perinteisiin kasvokkain kohtaamisiin.

Harvalle etätyö maistuu

Olemme jo useamman vuoden ajan työskennelleet kaikki maanantait etänä. Myös Tampereen ja Helsingin toimistojen välillä etäyhteyteen on totuttu, jopa workshoppaamisessa. Niinpä etätyö oli Harvalle jo entuudestaan tuttua eikä aiheuttanut uusia toimenpiteitä. Työskentelyn lisäksi lounasta on nautittu yhdessä webbikameroiden ääressä, ja kahviseuraakin on yleensä löytynyt. Tulossa on yhteisiä taukojumppahaasteita ja eiköhän yhteiset etä-afteritkin saada pidettyä. Sisaryhtiömme ChoiceHR puolestaa keskittyy kokonaisuudessaan etärekrytointiin, ja pyrimme entisestään tiivistämään yhteistyötämme, jotta löytäisimme mahdollisimman monelle Harvan verkostoon kuuluvalle työntekijälle uusia työmahdollisuuksia kadonneiden tilalle. 

Sisulla siitä selviää

Suurimpana ilonaiheena näin toimitusjohtajan näkökulmasta on ollut porukkamme asenne, jota ei voi kuvata osuvammin kuin ikuisella kliseellä "Talvisodan henki". Olemme yhdessä haasteiden edessä, joiden aiheuttajaa emme voi kuin kunnioittaa. Rajoitukset ja esteet ovat synnyttäneet harvalaisissa tukun ideoita ja konseptiaihoita, joita alamme jakaa ilmaiseksi, koska meillä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä käyttää niitä kaikkia itse. Ota seurantaan Instagram-varjotilimme @harvaideas.

Terveisin, 

Päivi & tiimi 

 

Tykkäsitkö tästä? Jaa juttu!

Päivi Lehtonen

Päivi Lehtonen

Harvan kapteeni, valmentaja ja kaikkien sparrauskaveri aka Managing Director, joka vannoo vuorovaikutuksen nimeen, ajattelee asiakkaita ja löytää aina ratkaisun. Bloggaa mielellään ihmisistä, työelämästä, urasta, johtajuudesta, markkinoinnin johtamisesta sekä onnistumisista ja oppimisesta.