Netin käyttö kehittyvissä maissa - Testissä Facebook Free Basics

”Ei internetyhteyttä.” Ärsyttää ja puhelin meinaa lentää vieressä piikittelevää kaktusta päin. Maailman nopeimmista ja toimivimmista nettiyhteyksistä nauttiva suomalainen on tottunut, että nettiin pääsee juuri silloin ja niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Varsinkin somemanagerille matkustaminen läpi Väli-Amerikan oli silmiäavaava kokemus siitä, kuinka erilaista netin käyttö kehittyvissä maissa on.

Netin käyttö kehittyvissä maissa - Testissä Facebook Free Basics

Vietin joulun pienessä paikallisessa surffikylässä Mexicon Tyynenmeren rannalla. Kylä oli puhelinverkon kantamattomissa, joten paikallisista puhelin- ja nettiliittymistäkään ei ollut apua. Ainoat yhteydenpitokeinomme olivat Airbnb-majoituksessamme oleva lankapuhelin sekä paikallisen naisen pyörittämä ja hänen kotinsa yläkerrassa sijaitseva wifillä ja pöytätietokoneilla varusteltu internet-paikka, jossa wifin käyttäminen tunnin ajaksi maksoi yhden euron. Aukioloaikoja ei tietenkään ollut, vaan nettiin pääsi silloin, kun omistajanainen sattui olemaan kotosalla. Joulunpyhien yli paikka oli esimerkiksi kokonaan suljettu.

Muutaman päivän jälkeen huomasimme myös, että kylän terveyskeskuksen edusta tuntui parveilevan paikallisia nuoria puhelimineen. Selvisi, että terveyskeskuksen käyttämään verkkoon sattui aina aika ajoin saamaan yhteyden, mikäli terveyskeskuksen omia käyttäjiä ei ollut liikaa yhteydessä verkkoon. Tämä tuntui suomalaiselle täysin hullulta. Mikäli paikalliset nuoret halusivat tarkistaa Facebookinsa, he tulivat kokeilemaan onneaan terveyskeskukselle. Ja siltikin kolme neljästä kerrasta siinä onnistumatta. Siinä ei auttanut somemanagerinkaan muu kuin nauttia offline-ajasta, ja jättää jouluiset rantakuvapäivitykset #latergram-päivityksiksi.

Syrjäisten rantakylien lisäksi vierailin useaan otteeseen nauttimassa Väli-Amerikan vuoristoista. Mitä syrjäisemmäksi mentiin, sitä vähemmän älypuhelimia näkyi. Puhelimet muuttuivat simpukkapuhelimiksi tai lankapuhelimiksi, ja joissain tapauksissa jopa radiopuhelimiksi, jotka olivat paras kommunikaatiokeino puhelinverkon kantamattomissa. Toisaalta jo tulomatkani Väli-Amerikkaan, kahden viikon risteily Atlantin yli satelliitin kautta toimivan (tai siis totaalisen epätoimivan ja hitaan), 60snt /minuutti maksavan nettiyhteyden kanssa opetti, että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa.

Valtaosasta reppureissaajien ja turistien suosimia kohteita wifin löytäminen ei toki ollut ongelma. Toimivuus ja nopeus vaihtelivat toki hyvin laidasta laitaan. Ohjelmistopäivitysten tai tiedostojen lataaminen, Facebook-videoiden pyörittäminen ja esimerkiksi YouTuben katselu oli kuitenkin monissa paikoissa lähes mahdotonta. Joissain hostelleissa ja kahviloissa esim. YouTuben katselu oli jopa kielletty, ettei nettiyhteys kuormittuisi liikaa.

Facebookin Free Basics Platform

Somemanagerin näkökulmasta yksi reissun mielenkiintoisimpia kokemuksia oli päästä testaamaan Facebook Free Basicsia - pakon edessä. Olin bussissa matkalla tapaamaan ystäviäni Mexico Cityyn, kun tajusin, että paikallisen sim-korttini sekä puhelu- että datalimiitit olivat menneet täyteen. Ilman wifiä heräsi tietenkin kysymys, miten tavoitan ystäväni 25 miljoonan asukkaan Mexico Citystä? Silloin mieleeni juolahti Facebookin Free Basics!

Free Basics on Facebookin kehittämä, kehittyville maille suunnattu palvelu, jonka kautta käyttäjät pääsevät ilmaiseksi ja ilman nettiyhteyttä käsiksi erinäisiin opetusmateriaaleihin, tietopankkeihin ja viestintäpalveluihin, mukaan lukien Facebookiin. Palvelu kattaa muun muassa Wikipedian, Facebookin, Messengerin sekä erilaisia naisille suunnattuja valitus- ja koulutussivustoja. Sovellusten ja palveluiden tarjoajat voivat hakea oman palvelunsa pääsyä osaksi Free Basicsiä.

Facebook Free Basicsiin pääsee käsiksi mobiilissa mm. nettiselaimen kautta kirjoittamalla hakukenttään free basics, jolloin selain tunnistaa palvelun/sivuston automaattisesti. Käyttäjälle aukeaa valikko Free Basicsin palveluista, jotka kattoivat Mexicon tapauksessa mm. Facebookin, Messengerin, naisille suunnattuja uratarinoita ja Zika-virukseen liittyvän infosivuston. Kaikki sivustot toimivat ilmaiseksi kuluttamatta dataa tai wifiä, mutta käyttäjällä on oltava toimiva verkkoyhteys kyseisellä hetkellä puhelimessaan.

Itse pääsin siis lopulta hyödyntämään Free Basicsin kautta toimivaa Messengeriä, jonka toimivuus yllätti positiivisesti, ja sain yhteyden Mexico Cityssä asuviin ystäviini ongelmitta. Facebook toimi myös ongelmitta, tosin pelkkänä tekstiversiona. “Normaaliin” Facebookiin tottuneena, jonka sisältö koostuu nykyään pääosin kuvista ja videoista, tämä oli tietenkin hieman "laihialainen" versio palvelusta, sillä tekstiversio ei näytä laisinkaan kuvia, joiden lataaminen vaatii mobiilidataa.

Yhteenveto

Muutamia muita huomioita netin käytöstä matkan varrelta:

  1. Mobiili. Tätä aihetta ei varmasti tarvitse avata enempää. Kehittyvissä maissa ihmiset eivät käytä tietokoneita, vaan kaikki tapahtuu mobiilin ja älypyhelimien kautta.
  2. Ainakin Mexicossa prepaid-puhelinliittymäpaketit sisälsivät puheluiden ja tietyn datalimiitin lisäksi käytännössä aina rajattoman Facebookin ja Whatsappin käytön. Huonolla espanjankielentaidolla minulle selvisi kuitenkin vasta jälkikäteen, että rajaton Facebookin käyttö ei ilmeisesti kattanut palvelun käyttöä itse sovelluksen kautta, eikä Whatsappin rajaton käyttö sisältänyt kuvien lähettämistä ja lataamista. Reissukuvia lähetellessähän se datalimiitti sitten äkkiä paukkuikin.
  3. Käytetyimmistä sovelluksista Facebook oli selvästi raskain pyöritettäväksi, ja usein jopa pelkän uutisvirran lataaminenkin epäonnistui. Tämä oli hieman yllätys huomioiden, että Facebook painottaa jatkuvasti blogissaan kehittävänsä palveluaan toimimaan paremmin kehittyvissä maissa ja 2G-yhteyksissä.
  4. WhatsApp sen sijaan toimi erinomaisesti ja selvästi kevyemmällä datan käytöllä. Viestit ja keskustelut latautuivat käytännössä aina ja ensimmäisinä muihin sovelluksiin verrattuna.
  5. Hitaiden nettiyhteyksien päästä oli surullista huomata, että usea suomalainen julkisen palvelun nettisivusto ei edelleenkään ole mobiilioptimoitu. Lisäksi joidenkin sivustojen käyttö oli mahdotonta, sillä sivustot olivat aivan liian raskaita pyöritettäväksi. Esimerkiksi moniportaista tunnistautumista ja varmennusta vaativille sivustoille kirjautuminen oli välillä mahdotonta, sillä netti katkesi ennen kuin sivustolle pääsi edes kirjautumaan.
  6. Siinä missä Suomessa ollaan vielä ehkä hieman jäljessä ääniviestien käytössä, lukuunottamatta milleniaaleja, huomasin reissuni aikana ääniviestien käytön yleistyneen merkittävästi. Käyttäjät eivät enää jaksa kirjoittaa viestejä tai innostu hymiöistä. Kommunikointi Whatsappissa ja Messengerissä on siirtynyt käytännössä kokonaan ääniviesteihin, jotka säästävät käyttäjää viestin näpyttelyiltä liikenteessä, ja jotka vastaanottaja voi avata silloin kun ehtii. Trendi on mielenkiintoinen huomioiden kehitys radiopuhelimista puhelimiin ja tekstiviesteistä aina pikaviestimien hymiöillä väritetyn kirjoitetun viestinnän kautta takaisin äänellä kommunikointiin.