Osu kohdentamisessa maaliin hallitsemalla B2B-markkinoinnin täsmäase LinkedIn

Onko yrityksesi tietoinen some-markkinoinnin mahdollisuuksista ja sen kehityksestä? Tämän viikon uutiskirjeessä käsittelemme esimerkiksi LinkedIn InMail-mainostyökalua, Twitter-markkinointia ja Pinterestin kasvavia käyttäjälukuja. Entäpä tiesitkö, että Google Maps muuntautuu sosiaaliseksi alustaksi? Lue lisää ja pian tiedät! Osu kohdentamisessa maaliin hallitsemalla B2B-markkinoinnin täsmäase LinkedIn

canva-photo-editor (5).png 

Linkedin kehittymässä yhä merkittävämmäksi markkinointityökaluksi, myös Suomessa 

LinkedIn on liiketoimintaan orientoitunut sosiaalinen media, jolla on maailmanlaajuisesti yli 450 miljoonaa käyttäjää. Suomessa käyttäjien raja on ylittänyt jo 900 000 rajapyykin. LinkedIn kehittää jatkuvasti toimintojaan, viimeisimpänä LinkedIn on julkaissut uudistuksia "endorsement" -järjestelmäänsä. LinkedInin "endorsementeilla" tarkoiteaan muiden käyttäjien vahvistamia kehuja ja hyväksymismerkintöjä. Hyväksymismerkintä voi olla esimerkiksi varmistus toisen työntekijän, kuten kollegan osaamisalueesta. Endorsement voi näkyä käyttäjän profiilissa esimerkiksi näin: "4 persons have endorsed you for Social Media Marketing". 

Uudistuksen avulla järjestelmä korostaa hyväksymismerkintöjä jakaneita käyttäjiä antaen enemmän kontekstia käyttäjien yksittäisille osaamisalueille. Uuden systeemin myötä korostuu myös endorsementeja antaneet ihmiset,  jotka ovat tiettyjen alueiden erityisosaajia. Uudistuksen myötä LinkedIn pyrkii merkityksellisempään ja tarkempaan datapuoleen, joka on palvelulle tiedostetusti elintärkeää. Asiasta uutisoi Social Media Today

LinkedInistä on kehittynyt ajan saatossa b2b-markkinoijan täsmäase. Jopa 80 % sosiaalisen median liideistä tulee LinkedInin kautta ja arviolta b2b-puolen ostajista 74 % käyttää kanavaa ostopäätöksiinsä. LinkedIn mahdollistaa tarkan yritys- ja henkilötason kohdennettavuuden ja onkin täten b2b-sektorilla lähes ylivertainen sosiaalisen median kanava. 

 

linkedinblogi.png

 

Monet sosiaalisen median markkinoijat ovat käyttäneet jo tovin LinkedInin perinteisiä mainoskampanjoita; näyttömainontaa ja sponsoroituja tilapäivityksiä. Näiden LinkedInin mainoskampanjoiden lisäksi LinkedIn tarjoaa mahdollisuuden lähettää käyttäjille myös henkilökohtaisia, sähköpostiin rinnastettavia InMaileja. Näitä viestejä yritys voi lähettää omaan verkostoon kuulumattomille henkilöille. InMaileja voidaan verrata yksityisviesteihin, joita voit rajoituksetta lähettää verkostoosi kuuluville henkilöille tarkasti kohdennettuna. Jos et ole vielä kokeillut, nyt on sen aika!

LinkedInin InMail antaa hieman jopa pimentoon jääneen vaihtoehdon työtelijäiden ja epävarmojen sähköpostilistojen keräykselle. Mitä jos voisit lähettää vuorenvarmasti meilejä juuri sille kohderyhmälle, jota haluat tavoitella? Kuten muussakin LinkedIn-mainostamisessa, InMailit tarjoavat sinulle mahdollisuuden määrittää mainoksesi näkymään käyttäjäryhmälle, joka perustuu tiettyyn toimialaan, yritykseen, titteliin ja työkokemukseen. Täten varmistat, että esimerkiksi tapahtumaa järjestäessäsi saat tavoitettua juuri ne henkilöt, joiden uskot merkitsevän sinulle ja yrityksellesi eniten!

InMail-kampanjan kohderyhmä kannattaa rajata mahdollisimman kapeaksi, sillä yksi lähetetty viesti maksaa Suomessa yhden euron. Voit toki rajata budjetin haluamaasi summaan. InMail-viesti lähtee vain valitun kohderyhmän aktiivisille jäsenille. Toisin sanoen, maksat ainoastaan viesteistä, jotka tulevat nähdyiksi; meilit lähtevät vain silloin, kun kohderyhmäsi jäsen kirjautuu profiiliinsa. Esimerkkinä 5000 euron mainosbudjetilla yrityksesi saa 5000 suoraan halutulle kohderyhmälle lähetettyä InMail-viestiä. Tämän suuruisessa esimerkkibudjetissa kohderyhmäsi on hyvä olla vähintään 10 000 käyttäjän suuruinen, sillä on oletettavaa, että jokainen kohderyhmäsi jäsen ei ole aktiivinen asettamallasi kampanja-aikavälillä. Kampanjan loppumenestys on vain kiinni enää viestisi sisällöstä! Lisää LinkedInin InMaileista voit lukea täältä

Lue myös nämä

Google Maps muuntautuu sosiaaliseksi alustaksi

Mitä merkitystä Twitterillä on markkinointiisi?

Älä unohda Pinterestiä, 150 miljoonan käyttäjän raja rikki! 

 

Varaa 30 minuutin maksuton markkinointikonsultaatio  Saat vinkkejä ja ideoita yrityksesi markkinointiin. Varaa juttutuokio