"Siis ihan hirvee stressi"

Kirjoittajana Annariina Tolvanen

Meinasin tipahtaa aamulla kuntopyörän päältä aamuaerobista sotkiessani, kun avasin uusimman Trendin ja aloin lukea "Homma hoidossa"- nimistä artikkelia työnteon ilojen palauttamisesta. Halleluja, joku uskalsi sanoa sen ääneen!

Olen aina suhtautunut positiivisesti työntekoon ja pitänyt siitä. Odotin aina innolla koulun päättymistä ja kesätöiden alkua, syksyllä surkuttelin, kun piti palata kouluun eikä aikaa töille ollut missään välissä. Ammattikorkeakoulussa nautin suuresti siitä, että töitä ehti tehdä koulun lomassakin, jopa 40 tuntia viikossa luentojen lisäksi, kun sovitteli menonsa hyvin etukäteen.

Promokeikoilla aika kulki nopeasti, kommelluksista oppi uutta ja työstä löytyi aina kivoja puolia, vaikka olisikin nököttänyt vesisateessa tuulen vihmoessa vasten kasvoja tai messuväki olisikin jo valunut parempiin puuhiin expojen viimeisillä tunneilla - jos ei muuta niin pitkistä päivistä johtuneet väsyneet jutut naurattivat ja tutustuin mitä mahtavampiin tyyppeihin paremmin, kuin missään muualla olisin niin lyhyessä ajassa tutustunut.

Expressionilla olen ollut vieläkin tyytyväisempi - voin käyttää kokemustani apuna työssäni ja päivät kuluvat pääosin mukavissa merkeissä mukavien ihmisten kanssa puuhatessa. Missä kohtaa tässä on se kamala arki, pakkoaherrus ja stressi? Kaikissa asioissa on varjopuolensa, eikä aina voi tuntua ruusuiselta, mutta huonoja päiviä on kyllä ihan siviilielämänkin puolella. Vai ovatko juuri ne asioita, jotka todellisuudessa työpaikalla hiertävät mieltä ja ahdistus hukutetaan työtehtävien haukkumiseen ja ahdistuksen lisäämiseen?

Kiire on myös asia, jonka Jalava nostaa artikkelissaan esiin. Kuinka monella on oikeasti kiire töissä koko päivän ajan? Meillä mennään toimistolla useasti päivät tukka putkella, mutta sellaisia päiviä, jolloin kahvit jäisivät juomatta, lounas syömättä tai kuulumiset vaihtamatta, on rehellisesti sanottuna todella vähän. Kahdeksan tuntia on paljon aikaa, kun sen käyttää oikein. Toisinaan ehtii hoitaa omia juttuja, kuten soitella puhelinoperaattorille, hierojalle tai lukea päivän uutiset ja poiketa Facebookissakin, jotka noin lähtökohtaisesti eivät ole duuniajalla hoidettavia asioita.

Aika on rajallinen käsite, mutta jakamalla sen fiksusti, sitä on kyllä riittävästi. Ihmisellä on käytettävänään 24 tuntia vuorokaudessa, josta noin kahdeksan menee nukkumiseen ja suunnilleen saman verran töihin, joten vapaatakin aikaa jää melko mukavasti. Eri asia toki on, miten aikansa käyttää ja kokeeko, että sen on käyttänyt fiksusti niihin asioihin, joissa haluaa paremmaksi, mutta kenen vika se sitten on jos haaskaa aikansa jonninjoutavaan, eikä koskaan ehdi pumppiin tai spinningiin?

Kuten Annaleena Jalava Trendissä kirjoittaa, työhön positiivisesti suhtautuvia uraihmisiä syytetään usein henkisesti kylmiksi pyrkyreiksi. Miksi? Onko työntekoon positiivisesti suhtautuminen ja työurallaan eteneminen väärin? Pitääkö vuodattaa sydänverensä, että voi menestyä, edetä ja tienata paljon? Minä uskon, että ei. Menestyminen vaatii toki aikaa, panostusta ja keskittymistä, mutta ei kuitenkaan jokaista tuntia hereilläoloajasta tai päivän jokaisen ajatuksen uhraamsta asialle. Toisinaan suurempi ajallinen panostus palkitsee jossain vaiheessa varmasti.

Uskon, että fiksusti aikansa jakamalla ja rajulla kädellä omaan ajankäyttöönsä puuttumalla stressi helpottaa ja aikaa riittää työnteon ohella treeneihin, laiskotteluun, sosiaaliseen elämään ja lokoiluun. Se onkin sitten eri juttu, mitä tavoittelee ja mihin sitä omaa aikaansa tahtoo panostaa. Jos duuni on väärä, tuntuu kahdeksantuntinen, päivittäinen panostus varmasti raskaalta.

(Ja niille joiden mielestä lehden lukeminen kuntoillessa on hyvän urheiluajan väärinkäyttöä: Sykemittarin mukaan mulle sopii tämä combo kyllä erinomaisen hyvin)

Tykkäsitkö tästä? Jaa juttu!

Aiheet:

Ihmiset
Vieras