Unelmien työpaikka - Katja Ståhl vieraskirjoittajana

 

Photo credit: Jouni Harala
Unelmien työpaikka - Katja Ståhl vieraskirjoittajana

 

Lapsena haaveilin muun muassa hammaslääkärin ja näyttelijän ammateista. Nehän ovatkin kovin lähellä toisiaan. Hammaslääkärin ammatista ryhdyin haaveilemaan, kun tapasin mukavan hammaslääkärin. Näyttelijän ammatista haaveilin, koska halusin olla koko ajan äänessä ja toivoin, että muut katsovat minua.

Teini-ikäisenä katselin televisiosta kiihkeää lakisarjaa nimeltä LA Law. Siinä hyvännäköiset asianajajat latasivat loppupuheenvuorojaan sillä intensiteetillä, että nuori Tuusulasta vakuuttui. Ei kun toihan se mun homma on: asianajaja. Menin kuvitelmissani niin pitkälle, että tilasin pääsykoekirjatkin ja varasin paikan preppauskurssille. Kävin myös työväenopistossa yksityisoikeuden kurssia. Jossain vaiheessa perintökaari alkoi kuitenkin puuduttaa ja homma jäi ns. pöydälle. Pettyneitä oli yksi. Äitini, joka oli ostanut pääsykoekirjat.

Seuraavaksi keksin ryhtyä kiinteistövälittäjäksi. Taas päässäni kimmelsi hämmentävä kuva: minä jakkupuvussa esittelemässä kiinteistökaisamaisesti avaria halleja. Tässä hommassa pääsin metrin edemmäs, pääsin alan yritykseen töihin. Siellä vierähti muistaakseni kaksi kuukautta. Suuri viisaus minussa kuiskasi: "Katja, tämä ei ole sinun paikkasi. Et ole tienannut kahteen kuukauteen penniäkään rahaa. Poistu takaovesta."

En ole ihan varma onko kaikkia työpaikkoja ihan pakko itse kokeilla löytääkseen Sen Oikean, mutta minulle se on ollut hieno seikkailu. Mikään työpaikka ei ole ollut turha. Ei se Ali-Keravan R-kioski, josta en meinannut päästä ulos, koska varkaat odottivat rakennuksen ulkopuolella, ei Hyrylän Amer-tupakka, jossa pussitin Venttejä alati kiihtyvällä tahdilla kaksi kesää, eikä myöskään lahelalainen ruusutarha, jossa työskentelin yhden päivän vain todetakseni, että olen aivan liian allerginen leikatakseni ruusuja päivästä toiseen. Ruusutarhalla sain kuitenkin nähdä kevyesti kummallisimman välipalan ikinä. Toffeeta käärittynä meetvurstiin.

Olen huomannut elämässäni yhden hienon jutun: Mitä ällistyttävämmin asiat menevät perseelleen, sitä parempia tarinoita niistä saa. Onnistumiset jäävät aina odottamaan ystävää eli uutta onnistumista. Epäonnistumiset ja tyrimiset opettavat parhaimmillaan, paitsi itse tyrijää, myös kenties kokonaisia kansakuntia. Katsokaa vaikka konsernijohtajia tai presidenttejä. Herrajumala, mitä sekoilua monella maanosalla. Antaa kivasti perspektiiviä omiin toilailuihin.

Katja Ståhl,
Media- ja viihdealan monitoimiosaaja