Case

Academy

Lyhyessäkin ajassa voi tapahtua suuria asioita

 

Parivuotisen historiansa aikana Academy oli ehtinyt kouluttaa Ruotsissa jo satoja työikäisiä, ja naapurimaassamme menestynyt nopean oppimisen ohjelma haluttiin lanseerata myös Suomessa keväällä 2017. Harva Marketing suunnitteli ja toteutti Academyn Suomen lanseerauksen ja toimi Academyn markkinointikumppanina 2017-2018. Yhteistyöhön kuului mm. lanseerauskampanjan ja kurssikohtaisten hakukampanjoiden konseptisuunnittelu, digikampanjoiden toteutus, mediaviestintä, sisällöntuotanto ja videotuotanto.

Academic Workin perustama Academy, tulevaisuuden koulu, kouluttaa työikäisiä uuteen ammattiin 12 viikossa. Suomessa Academy aloitti huhtikuussa 2017, ja kurssien määrä lisääntyy kiihtyvällä tahdilla. Academystä valmistuu junior-konsultteja osaajapulaajasta kärsiville toimialoille, kuten ohjelmistokehityksen ja energianhallinnan pariin. Useamman hakukampanjan tulokset todistavat, että Suomesta löytyy suuren potentiaalin osaajia ja heidät tavoitetaan tehokkaasti sosiaalisen median kanavista sekä systemaattisella vuorovaikutus- ja mediatyöllä. 

 

 

Ruotsissa suurin osa Academyn kävijöistä on ollut korkeakoulun käyneitä, mutta koska tämä ei ole edellytys ohjelmaan valitsemiselle, ei kohderyhmää haluttu rajata Suomessakaan. Niinpä Harva pääsi toteuttamaan lanseerausta ja hakukampanjoita erittäin laajalle ja monipuoliselle joukolle: kaikki suomalaiset työikäiset, joskin markkinoinnillisesti kohdistukset tehtiin painottaen 20-40-vuotiaita sekä tiettyjä koulutus- ja työkokemustaustoja kuten liiketaloutta, pankki- ja vakuutusalan kokemusta tai matemaattis-luonnontieteellistä aiempaa osaamista. 

Ennennäkemätön hakijoiden tunku! 

  • Taloussanomat 26.4.2017

Nopea elämänmuutos ja kohtaanto-ongelman ratkaiseminen kiinnosti mediassakin

Harva valitsi lanseerauskampanjan näkökulmaksi elämänmuutoksen: Vain kolmessa kuukaudessa voit muuttaa elämäsi ja saada uuden työpaikan. Mediakärjeksi valittiin puolestaan pitkin kevättä 2017 keskusteluissa ollutta teemaa: IT-alan kohtaanto-ongelmaa sekä myöhemmässä vaiheessa ensimmäisten Academy-konsulttien uratarinoita ja "supersuorituksia". Ajatus kiteytettiin kampanjavideoilla, jotka toteutettiin yhteistyössä Visual Worksin kanssa (katso video alla). Viestintätoimistokumppaniksi valittiin Voimisto Oy. Samalla tiimillä jatketaan myös vuonna 2018. 

Kiinnostuneita oli yli 200 kertaa enemmän kuin aloituspaikkoja! Tuomme jatkuvasti lisää uusia kursseja markkinoille, koska pula on huutava. 

"Lyhyessäkin ajassa voi tapahtua suuria asioita" -kärjellä kulkenutta kampanjavideota levitettiin YouTube-mainoksena sekä videoina ja still-kuvina Facebookissa ja LinkedInissä. Academyn toimintamallia opetettiin "What is Academy" -sisällöllä, minkä lisäksi henkilökohtaisia onnistumia luotiin esittelemällä erilaisilla taustoilla opiskelemaan valittuja konsultteja, minkä lisäksi tuotettiin "The First Class" -konseptivideo.

Targetointia oli tarkoitus tarkentaa kaksikuukautisen lanseerauskampanjan kuluessa, mutta aihe herätti kiinnostusta, kysymystä ja keskustelua todella laajalti. Myös tiedotteet menivät erittäin hyvin läpi myös valtakunnanmedioissa ja laskennallinen media reach ylitti kaikki odotukset ja salaiset toiveetkin. Academystä julkaistiin kymmeniä artikkeleita eri medioissa sen ensimmäisen 9 kk toimintajakson aikana.

Hakemuksia ensimmäiselle kurssille alkoi tulla välittömästi, ja aloituspaikkojakin päädyttiin lisäämään kahteenkymmeneen alkuperäisestä viidestätoista. Kiinnostuneita oli yli 200 kertaa enemmän kuin aloituspaikkoja, mikä oli länsinaapurin menestystä vieläkin parempi tulos. 

 

Topics: Kampanjat, Sosiaalinen media, sisällöntuotanto, työnantajamarkkinointi