Wihuri Oy Tekninen Kauppa

Kansainväliseen markkinointiin tuotettuja mainosmateriaaleja

Asiakas

Wihuri Oy Tekninen Kauppa on osa Wihuri-konsernia. Tekninen Kauppa valmistaa, maahantuo ja huoltaa työkoneita sekä niiden osia kokonaisratkaisuna. Teknisen Kaupan edustamia tuoteryhmiä ovat ajoneuvolämmittimet ja -ilmastointi, korjaamolaitteet, trukit, ympäristönhoitokoneet, työkalut ja työstökoneet.

Wille on Wihuri Oy Teknisen Kaupan tytäryhtiön Vilakoneen omistama brändi.

Kansainväliseen markkinointiin tuotettuja mainosmateriaaleja

Tuotetut palvelut

  • Mainoskuvien ja -videoiden suunnittelu ja toteutus
  • Yhtenäisten markkinointimateriaalien konseptointi

Taustaa

Aiemmin Vilakone Oy on tehnyt Wille-brändin markkinointia ilman ulkopuolisia apukäsiä. Uuden Wille 475 -ympäristöhoitokoneen lanseerauksen myötä markkinointia haluttiin lähteä kehittämään ammattimaisempaan ja kansainvälisempään suuntaan, koska Wille-brändin tavoitteena on kansainväliset markkinat.

Mainosmateriaalien tuotanto

Suunnittelimme ja tuotimme Wille-brändille ammattimaiset tuotekuvat ensimmäistä kertaa Wille-brändin historiassa. Tuotekuvissa otimme tavoitteeksi automainontamaisen tyylin, jossa koneen jokainen yksityiskohta tuodaan näyttävästi esiin. Jaoimme kuvaussuunnitelman kahteen osaan, Wille-tuotelanseerauksiin ja yleiseen kuvamaailmaan.

wille475_mainoskuva_800x394

Tuotelanseerauksiin tarkoitettujen mainosvideoiden suunnittelussa keskityimme kahteen asiaan: miten pystyisimme erottumaan alan muusta markkinoinnista ja miten saisimme kuvattua materiaalit kansainvälisellä kulmalla siten, että mainosvideoita voitaisiin hyödyntää myös muiden maiden ympäristöihin sopivassa markkinoinnissa. Saimme idean käyttää piirrosmaisia taustoja, joiden avulla pystyimme rakentamaan mukautuvan videokonseptin. Suunnittelemassamme konseptissa Wille-kone pysyi aina samana, mutta piirrosmaiset taustat sekä kertojan ääni olivat sovitettavissa minkä tahansa maan markkinointiin.


Yleiseen markkinointikäyttöön tuotettiin samalla luonnollisiin käyttöympäristöihin sidotut kuvat ja videot, joissa kone ja koneen käyttäjä laitettiin keskiöön. Laadukkaat maisemalliset tuotekuvat sekä mielenkiintoiset yksityiskohtakuvat korostivat koneen käyttöominaisuuksia.

Tuotimme samassa yhteydessä myös tarinalliset videot, joissa Wille-koneiden asiantuntijat pääsivät itse kertomaan laitteesta – kuinka uusi Wille-kone on tehty, kuinka se eroaa vanhasta mallista, mitä uusia ominaisuuksia se on saanut ja millaista uutta mallia on käyttää kuljettajan näkökulmasta. Näillä esittelyvideoilla pystyimme korvaamaan perinteisen lanseeraustapahtuman ja tuottamaan arvokasta materiaalia myynnin tueksi.



Digi- ja printtimainontaa varten teimme mainospohjat, joita voitaisiin hyödyntää minkä tahansa maan markkinoinnissa vaihtamalla pohjaan tekstit ja tausta. Markkinointimateriaalien tuotanto sekä niiden levittäminen eri medioissa päätettiin hoitaa asiakkaan sisäisin resurssein.

Toisena kuvauspäivänä myös Kummeleista tutut Timo Kahilainen ja Heikki Silvennoinen pääsivät ihastelemaan uutta Wille-konetta. Kummeli-hahmot ovat aiemmin näkyneet mm. Wihuri Oy Tekniselle Kaupalle toteuttamassamme Cattipäivä-kampanjassa.

Kysy lisää suunnittelusta ja tuotannosta